Päiväkirja 2009

30.12.

Banjon (Macullen Banjo Boy) geenitestin tulokset primaarisen linssiluksaation (PLL) osalta olivat normaalit. Eli Banjo ei tule sairastumaan linssiluksaatioon, eikä myöskään voi siirtää sairaita geenejä jälkeläisilleen.

9.12.

Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa kisasivat jälleen tokon avoimessa luokassa hallikisoissa. Nyt pisteitä tuli hienot 218/220 ja niillä irtosi myös luokan voitto.

6.12.

Vukille nollavoitto ykkösissä...ja kaksi muutakin hienoa rataa, joilta kuitenkin yksi rima alas. Nyt tämä alkaa tuntua jo enemmän agilityltä :-).

5.12.

Jar-Jar (Saunajaakon Guitar Guy) on niittänyt taas huimasti menestystä viime kirjauksien jälkeen. Uusimpina saavutuksina Saksan Junior Valiotitteli, Hollannin Junior voittaja -09 ja Hollannin Voittaja -09. Ja kaikki tämä alle vuoden ikäisenä...

Congratulations Angela for hitting the absolute jackpot this year with your dogs!




23.11.

Taitava pieni bordercollie Träp tekemässä agilityä.

Pitää tehdä oma sivu näille agilitypätkille...tänne.

12.11.

Senna (Saunajaakon Hold Me Tight) on aloittanut kisauransa omistajansa Christina Ingerslevin ohjaamana tokon alokasluokassa lähes täysin pistein. Congratulations Christina & Senna!

21.9.

Rei (Saunajaakon I am The Walrus) on ensimmäisenä pentueesta käynyt selkä-, polvi-, kyynär-, olka- ja lonkkakuvissa. Kaikki muuten kunnossa, mutta lonkkien virallinen tulos B/C matalan lonkkamaljan vuoksi.

19.9.

Jar-Jar (Saunajaakon Guitar Guy) osallistui viikonlopun aikana kahteen näyttelyyn Saksassa Dortmundissa voittaen tittelin BundesJugendSieger-09, mikä vastaa Suomen Juniorvoittajatitteliä ja seuraavana päivänä Jar-Jar oli kansainvälisessä näyttelyssä ROP. Eli CACIBeja ropisee ja Jar-Jar on nyt myös yhtä pistettä vajaa Saksan Juniorvalion arvosta. Eihän tässä menestyksessä pysy enää edes perässä...huh!

Congratulations again Angela.. I can´t keep up with you two anymore!



16.9.

Banjon ja Ansan pentu Jar-Jar (Saunajaakon Guitar Guy) sai viime viikonloppuna Hollannin juniorvaliotittelin ja oli Hollanin russeliyhdistyksen päänäyttelyn voittaja...ei mikään pikku juttu Hollannissa.

Jar-jar on osallistunut nyt kaikenkaikkiaan viiteen näyttelyyn, joissa se sijoitettu kaksi kertaa toiseksi ja kolme kertaa ykköseksi. Sillä on viidestä näyttelystä taskussaan jo neljä CACIBia...voisiko nuoren miehen uraputki enää alkaa hienommin.

Congratulations and thank you Angela for putting so much time into this little boy!!



15.9.

Uusi video Träpistä (Saunajaakon Straberryfield) löytyy täältä

27.9.

Jösta teki viikonlopun kisoissa erikoiset ja suostui korjaamaan ohjaajan mokat...ja heti saatiin haastavalta agilityradalta nolla, sijoitus toiseksi ja agilityserti. Mukava saada välillä muitakin tuloksia hyllyjen sijaan.

20.9.

Paraisten näyttelyssä käväistiin kahden kasvatin kanssa. Heikki (Saunajaakon Heikki Helium) sai tällä kertaa punaisen nauhan ja oli nuorten urosten neljäs. Ja Taikalle (Saunajaakon Digeriduu Dolly) Tamaran esittämänä myös punainen nauha ja junnunarttujen kolmas sija. Ensimmäisen sertinsä näissä näyttelyissä nappasi Ansa (Jackxellent Dizzy Dolores), isot onnittelut taustajoukoille!!

Tänään huipentuivat ratkaisuunsa myös agilityn MM-kisat, joissa hyvät ystävämme Elina & Omie sijoittuivat neljänsiksi ja Niinu & Rhett viidensiksi. Ei voi paljon muuta sanoa, kuin WAU!

19.9.

Viikonloppuna käytiin Tampereen näyttelyssä Heikin ja Siirin kanssa. Saunajaakon Heikki Helium ERI, PU2, SERTI ja Saunajaakon Saxophone Sally EH, JUK4. Isot onnittelu molempien perheille...Virtojen perheelle Sertistä ja Pärssisten perheelle poika-vauvasta!!

13.9.

Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa Wibroe kisasivat viikonloppuna kaksi tokokisaa avoimessa luokassa ja saivat molemmista kisoista hienot ykköstulokset. Lukka sai siis kilpailuoikeuden voittajaan ja koulutustunnukset LP1 ja LP2. Great job Louisa and Lukka!!!
Lukka on hyvien koulutettavuusominaisuuksiensa lisäksi perinyt äidiltään myös erittäin vahvan halailuvietin.



12.9.

Träpille (Saunajaakon Strawberryfield) kolmas ykköstulos tokon alokasluokasta ja näin ollen TK1 koulutustunnus. Onnittelut ensimmäisen tavoitteen saavuttamisesta Marianne ja Träp. Seuraavia tokotuloksia joudutaankin sitten odottelemaan pitkälle kevääseen...vai vieläkö sitä voisi yhden avoimen kisan kisata ;-).

8.9.

Mukavia kisauutisia kuului Tanskasta, jossa Vukin pentu Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa Wibroe olivat kisannut ensimmäisen tokokisansa saaden 174 pistettä (täydet pisteet 180) ja sijoittuen luokassaan toiseksi. Hieno aloitus nuorelle koiralle. Hyvä Louisa ja Lukka!!

16.8.

Kurjia uutisia keväällä Suomeen muuttaneesta pikku-Kurtista (Skogsvallarens Quick). Kurt alkoi ontumaan ja sillä todettiin toisen olkanivelen OD, joka tarvitsee leikkaushoidon. Tukijoukot toivottavat Kurtille rohkeutta leikkaukseen ja pikaista paranemista takaisin kirmailukuntoon! Todella kurja juttu.

16.8.

Marianne ja Träp (Saunajaakon Straberryfield) kisasivat tänäkin viikonloppuna tokon alokasluokassa ja tehden jälleen ykköstuloksen. Hienoa työtä tytöt!

9.8.

Vukin 11 kk vanhan Beatles pentueen ensimmäinen kisatulos on nyt saavutettu. Marianne ja Träp (Saunajaakon Strawberryfield) starttasivat tokon alokasluokassa torstaina möllitokoissa ja nyt sunnuntaina virallisissa kisoissa saaden molemmilta päiviltä ykköstulokset. Valtavan paljon onnea kisauran aloituksesta ja ykköstuloksesta Marianne ja Träp!!

6.8.

Me ollaan muutettu! Tämän vuoksi kesä on kulunut pelkästään purkamisen ja remontin merkeissä, jotta vanha rintamamiestalo saataisiin asuttavaan kuntoon syksyksi. Koirien aktiviteetit on olleet todella vähissä ja pieniä hulluuden merkkejä on ollut havaittavissa. Taloon kuuluu sen verran myös niittyä, että omat agilityesteet on jo tilattu ja lampaiden hankinta on harkinnassa. Pieni paratiisi siis...
Mutta tässä siis syy siihen, ettei meitä ole juuri kuulunut tai näkynyt koko kesänä.

6.7.

Kesäloma alkoi tänä vuonna lomamatkalla Ruotsiin, jossa sää suosi ja mukavia tuliaisiakin tuli hankittua. Eli Jöstalle yhdeltä hyppyradalta nolla, 2. sija ja HYPPYSERTI...eli se mitä vailla me vielä oltiinkin. Ja Vukille tokosta ykköstulos 277 pisteellä, luokkavoitto ja RUOTSIN TVA titteli...se toinen juttu mitä vailla me vielä oltiin.
Matka ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen, koska Vukin ohjaaminen agilityssä näyttää olevan mulle ylitsepääsemättömän vaikeaa ja siltä osin odotukset jäivät täyttymättä.
Matkaseura ja ruoka taas olivat erinomaisia. Kavereille kiitos siitä!!

28.6.

Toko on julma laji. Jöstan ykköstulos tämänpäiväisessä tokokisassa kaatui lintubongaukseen...jouduin antamaan ruudussa kolme maahan-käskyä ennen kuin pääskysiä tiiraillut Jösta rekisteröi mun huutelut ja meni maahan. Nollahan siitä tuli ja loppupisteiksi 248,5. Kurjaa, koska kovasta helteestä huolimatta Jösta työskenteli läpi kokeen todella kiitettävästi, vastasi kaikkiin virittelyihin hyvin ja istui myös paikalla istumisen!! Hieno koira, julma laji.

27.6.

Jöstalle tänään Salon tokokisoissa ykköstulos 276,5 pisteellä. Jihuu! Mutta on se vaan niin autistinen....viimeisen epäonnistuneen kisan jälkeen en ole treenannut enää olenkaan istumista, koska en ole keksinyt mistä sen kisa-ahdistus johtuu. No nyt Mr J sitten istui ensimmäistä kertaa kisoissa! Sen sijaan luovutuksia ja sivulle siirtymisiä ollaan hiottu leikkimällä...ja mitä tekee Jösta? Esittää surkeinta osaamistaan ikinä juuri luovutuksissa ja sivulle siirtymisissä. No ykköstulos on kuitenkin ykköstulos :-).

21.6.

Juhannus kulutettiin tänä vuonna Tuorlassa agilityä kisaten. Vuk kesti kolmipäiväiset kisat hyvin ilman mitään oireita tai ontumisia ja oli aivan loistava ja salamannopea oma itsensä. Ainoastaan viimeinen rata meni kuumenemisen takia räkä poskella kaahaamiseksi. Yhdellä radalla sain pidettyä myös oman pääni kasassa ja saimme nollavoiton, Vukin ensimmäisen :-).

Jöstalle taas viikonlopulta nolla ja SERTI, josta siis lähti Suomen ja Ruotsin AVA kellot tikuttamaan. Mitään glamouria ei näissä siirtyvissä serteissä kyllä ole, kun sellaisen voi saada täysin mönkään menneeltä radalta, jossa olen vielä tarkoituksella himmaillut koiran menoa liukkaan pohjan ja puomin takia. Ja se viimeinen mahdollisuus saada MM-karsintoihin tarvittava tuplanolla tänä viikonloppuna kaatui A:n alastulokontaktiin...mutta eipä se meidän tavoite tänä vuonna vielä ollutkaan Ü.

14.6.

Kävimme Vukin kanssa Akken kokeessa kisaamassa, josta kotiinviemisenä oli tällä kertaa JK3 koulari ja taas vuodeksi eteenpäin makuuhuoneen koristeeksi palautunut Akken malja. Tottis oli Vukin parasta kisatilanteen työskentelyä ikinä. Valitettavasti me ei edelleenkään voida ottaa metristä ja ohjaajakin teki pari pikkuvirhettä, mutta loppupisteet olivat kuitenkin 82.

Myös esineruutu oli täydellinen oppikirjasuoritus. Vuk kiisi miljoonaa, mutta rauhoittui heti hajun saatuaan ja palautti kaikki esineet alle 2 minuutin.

Jälkiosuus olikin sitten elämäni eksoottisin. Matkaa kertyi alueella risteilevien peuran ja hirven jälkien takia ainakin triplasti. Kahdesti jouduin huutamaan Vukin pelastamaan minut eksyttyäni ryteikköön ja kerran vetämään minut ylös syvästä ojasta. Itse luovuin jäljen ajamisesta jo alkutaipaleella ja toivoin lähinnä löytäväni vielä takaisin autolle. Vuk juoksi edellä vapaana ja palautti tasaiseen tahtiin keppejä minulle. Lopulta tulin siihen tulokseen, että jäljentekijän on pakko olla Hirvi...muuta selitystä en keksi. Ajan alkaessa loppua, tuli autokin näkyviin. Päätin keskeyttää ja palauttaa siinä vaiheessa löytyneet neljä keppiä. Niillä sai kuitenkin tuloksen ja parhaana TKK:laisena Akken maljan.

Voin vain jälleen kerran kumartaa ja nostaa hattua ihmeelliselle koiralleni, joka kaikesta aiheuttamastani häiriöstä ja omasta luovuttamisestani huolimatta jatkoi työskentelyä ja keppien nostamista. Tällaisia koiria ei ole monta...snif!

7.6.

Jötalle mukavasti alkanut agilitypäivä. Ensimmäiseltä radalta vain yksi rima alas ja toiselta nolla...mutta viimeisellä radalla Jösta veti kovalla pamauksella pussin seinää pän ja tuli hoiperrellen ulos. Illalla sitten jo onnuttiin vasenta puolta. Olen kantapään kautta oppinut tarkastamaan pussin kankaan, jotta tiedän voinko kääntää Jöstaa etukäteen vai pitääkö antaa juosta suoraan läpi. Mutta sitä en tiennyt, että käytössä on vielä pussin runkoja, joiden pohja on hiekoittamatonta sileää puuta. Nyt tiedän ja niin tietää Jöstakin...
Myös Vuk starttasi yhden kisan, ollen maailman ihkuin, taitavin ja kuuliaisin agilitykoira...valitettavasti en ollut ihan koirani veroinen ja ohjasin sen yhden hypyn ohi.

6.6.

Marille ja Karakille ensimmäisitä tokokisoista alokasluokan ykköstulos ja siirto avoimeen. Isot onnittelut ja tsemppiä seuraavaan kisaan!

24.5.

Toisella ruotsin kisamatkalla Anjan kanssa sain väännettyä yhden nollaradan Jöstalle ja siitä mukavana yllätyksenä kolmas sija ja SERTI. Eli tullessaan Suoman agilityvalioksi Jöstasta tulee samantien myös Ruotsin agilityvalio.Tarinaa matkasta tulossa blogiin...

4.5.

Käytiin Niinun kanssa Ruotsissa kisaamassa ja samalla reissulla matkasi kotiin myös 8 viikkoinen bortsupentu Kurt.

17.4.

Jöstalle näyttelyistä H ja kovasti juhlittu sininen nauha!

14.3.

Jöstalle agilitykisoista nolla ja toinen sija :-) !

17.1.

Viikonloppuna tapahtui monta mukavaa asiaa. Meidän agilityn treeniporukan neuvottelut Royal Caninin kanssa sujuivat varsin mukavasti ja tästä eteenpäin Vukkia ja Jöstaa sponsoroi Royal Canin. Samaan sopimukseen liitettiin koko treeniporukka ja Saunajaakon pentueet, jotka kasvavat tästä eteenpäin Royal Caninin voimalla. Aivan mahtava juttu, koska Royal Canin on ainoa tuotemerkki jolla on tarjolla sopivat ruuat ja palautustuotteet rankasti treenaaville koirille ja samalla myös mun arvostamat ruuat jalostusnartuille ja pikkupennuille.
Viikolopun kruunasi vielä ATTn hallilla kisatut kolme agilitystarttia Jöstalla Ja Janitan Hitillä. Kuudesta radasta viisi rullasi sujuvasti, nopeilla ajoilla ja hyvällä yhteistyöllä koiran kanssa ja viimeiseltä radalta vielä nollavoitto Hitin kanssa! Virheitä mahtui toki noillekin radoille, sekä yksi täysin käsiin hajonnut rata Jöstan kanssa, mutta eteenpäin ollaan menty ihan hurjasti. Isot kiitokst vielä Janitalle maailman ihanimman agilitykoiran lainasta!

10.1.

Yksi jackrussellinterrierin narttupentu etsii vielä kotia. Lisätiedot pennusta täällä

4.1.

Katso ja ihaile... Saunajaakon Strawberryfield "Träp"