FI & SE AVA, FI & SE AVA-H BH

Skogsvallarens Jim ”jösta”

Jösta tuli meille kasvattajaltaan Anna Hallilta 6kk iässä. Vukin jänteiden katkettua olin jälleen ilman agilitykoiraa,enkä halunnut odottaa kahta vuotta uuden pennun kanssa päästäkseni kisaamaan.

Niinpä ryhdyin etsimään nuorta BC:ta, jonka kanssa voisin aloittaa agilityn treenaamisen. Ajeltuamme Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa kahteenkin kertaan löysin viimein Jöstan. Se ei aivan ollut se etsimäni säpäkkä ja ketterä pikku narttu, mutta omalla tavallaan aivan hurmaava. Niin jösta sitten muutti Suomeen.

Jösta on hyvin itsenäinen koira kaikin tavoin. Se rakastaa juoksemista ja hurjastelua kaikissa muodoissa, mutta kotona se on maailman rauhallisin sohvaperuna. Jösta on koira, jolla käskyt eivät koskaan mene suoraan tassuihin, vaan sen pitää prosessoida, arvioida, ymmärtää ja hyväksyä pyydetty asia ja vasta sen jälkeen se voi toteuttaa sen :-). Oppittuaan asian, se kyllä toteuttaa sitä pilkulleen ja jämptisti maailman tappiin asti. Lisäksi se on koira, jonka mielentiloihin on lähes mahdotonta vaikuttaa. Jos se päättää tykätä tai olla tykkäämättä jostain, niin se pitää. Onneksi Jösta on kuitenkin aina ollut hyvin innokas työskentelijä ja vakaa koira, joten tuonkin piirteen kanssa on pystytty elämään, vaikka monia asioita se hankaloittaakin.

Jöstan päälaji on agility, jossa se on Suomen ja Ruotsin agilityvalio sekä hyppyvalio. Alku ei Jöstan kohdalla näyttänyt kovin lupaavalta, mutta nyttemmin se on täyttänyt kaikki siihen ladatut odotukset terveestä ja potentiaalisesta agilitykoirasta. Tokossa Jösta kilpailee ylimmässä luokassa, josta sillä on kaksi ykköstulosta. Nähtäväksi jää lähdemmekö vielä tavoittelemaan sitä puuttuvaa kolmatta ykköstä…

Agilityn lisäksi Jösta rakastaa paimentamista. Lampailla Jösta on hyvin rauhallinen ja sillä hyvä tuntuma lampaisiin, mutta sen on hyvin vaikea totella ohjaajan käskyjä, jotka ovat ristiriidassa sen oman fiiliksen kanssa. Lisäksi Jöstan mielipuuhalistalla on veden tuijottaminen. Jos ei sitä häiritä, se voi istua laiturilla tuntikausia veteen tuijottaen :-).

Jöstalla on myös yksi pentue http://www.pakapaimenen.com/ll-pentue.html

  • A-A lonkat, 0-0 polvet ja kyynärpäät
  • Silmät ok ja CEA DNA-normal
  • Syntynyt: 10.2.2006
  • Rek: ER 12121/07
  • Isä: GK VALLH PR Joe
  • Emä: GK VALLH PR Skogsvallarens Asta
  • Kasvattaja: kennel Skogsvallarens
  • Omistaja: Mila Oravecz