News 2011

10.12.

Reille Niinun ohjaamana tuplanolla Riihimäen kisoista.

3.12.

Reillä ja Niinulla oli oikein loistopäivä Porvoon agilitykisoissa parin saadessa aikaan kaksi nollavoittoa agility- ja hyppyradoilta. Hypärin nollavoitolla Reiska tienasi itselleen kolmannen hyppysertinsä ja siitä tuli SUOMEN HYPPYVALIO!! Hurjasti onnea Niinu ja Reiska!



3.12.

Taijalle ja Intolle jälleen kaksi nollaa agilityn kolmosluokasta.

19.11.

Taijalle ja Into-russelille kaksi nollaa viikonolpun agilitykisoista.

14.11.

Iitu-russelille Mariannen ohjaamana nollavoitto kakkosluokasta ja se niin mieluisa menolippu kolmosiin….aikas siistiä!!!

13.11.

Träp synnytti tänään pentueensa, lopputuloksena kivasti kolme urosta ja kolme narttua. Synnytys oli helppo ja koko porukka voi hyvin.

 

13.11.

Mariennelle ja Iitu-russelille jälleen agilityn kakkosluokasta nollavoitto ja se viimeinenkin nolla oli niin lähellä…

6.11.

Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa edustivat viikonloppuna Tanskaa elämänsä ensimmäisissä tokon pohjoismaisissa mestaruuskisoissa. Hirveän paljon paremmin ei olisi kisat voineet enää sujua, kun pari sijoittui yksilökisan kokonaistuloksissa toiseksi, voittaen siis
TOTTELEVAISUUDEN POHJOISMAIDEN MESTARUUS HOPEAA!!!
Kerrassaan upea suoritus nuorelta koiralta ja arvokisojen ensikertalaisilta…Tämä vetää kasvattajankin sanattomaksi!

Lukkan suorituksen voi katsoa täällä.

  

6.11.

Marianne ja Iitu-russeli saivat nollavoiton agilityn ykkösluokassa ja nousivat näin hienosti kakkosiin. Ja heti ensimmäisessä kakkosluokan startissaan saivat nollavoiton ja taas ovat askeleen lähempänä kolmosluokkaa. Hurjasti onnea parille!

5.11.

Taijalle ja Into-russelille nolla agilityn kolmosluokasta.

22.10.

Jöstalle kaksi nollavoittoa Kirkkonummen kisoista ü.



16.10.

Iitulle (Saunajaakon Snow Disaster) ja Mariannelle nollavoitto agilityn ykkösluokassa Riihimäellä!

15.10.

Jöstalle Turun kisoissa nollarata ja sijoitus toiseksi ü.

8.10.

Jösta pääsi Mariannen kanssa kisoihin hurvittelemaan ja tuloksena parille heti agilityradan nollavoitto! Wau!

2.10.

Reiskalle Niinun ohjaamana nollavoitto Porvoon kisoissa. Samalla pitää mainita myös hieno merkkipaalu kuukauden takaa, kun Reiskasta tuli SUOMEN AGILITYVALIO!! Hurjasti onnea Niinu ja Rei!



1.10.

Träps ja Marianne pääsivät vielä kerran kisaamaan ennen mammaloman alkamista ja kivasti menivätkin kisat tänään. Träpille tuplanolla sijoituksin 1. ja 4. ja lisäksi se viimeinen agilityserti, jolla Träpistä tuli SUOMEN AGILITYVALIO!! Hurjasti onnea tytöt!



25.9.

Into-russelille kolmosluokasta ensimmäinen nollarata Taijan ohjaamana..sama huima kyyti se vaan jatkuu!!

19.9.

Ansa synnytti tänään neljä pentua, yhden uroksen ja kolme narttua. Pitkän avautumisvaiheen jälkeen itse synnytys oli ohi tunnissa ja pennut ja Ansa voivat loistavasti.
Lisätietoja pentueesta löytyy täältä.

19.9.

Lukka on on ohjaajansa Louisan kanssa ahkeroinut Tanskan tokokehissä. Tämän vuoden saavutuksina heillä on TOKON TANSKAN MESTARUUS PRONSSIA ja vuoden tokoirakoira kilpailun toinen sija. Tämän lisäksi pari pääsee Tanskan tokomaajoukkueen varakoirakkona kilpailemaan tokon pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin. Congratulation Lukka and Louisa, I am so very happy for you two!



17.9.

Jöstalle pari nollaa agilityradoilta Turussa ja Tampereella, sijoituksin 3. ja 2.

13.9.

Träps (Saunajaakon Strawberryfield) on astutettu erittäin onnistuneen oloisesti Audilla Tsekkien romattisissa maalaismaisemissa. Pentuja odotellaan syntyvän marraskuun puolenvälin tienoilla. Lisätietoja yhdistelmästä löytyy täältä.



10.9.

Kirille ja Tiinalle agilityn JOUKKUEPIIRIMESTARUUS KULTAA!!

5.9.

Into (Saunajaakon Snowboard King) nappasi ohjaajansa Taijan kanssa kaksi nollavoittoa agilityn kakkosluokista ja näin he nousivat ihan-super-sika-hienosti-nopeasti-taitavasti KOLMOSLUOKKAAN!! Onnittelut Taija ja Into!

3.9.

Reiskasta tänään Niinun ohjaamana SUOMEN AGILITYVALIO!! Hurjasti onnea hulivilinpojan saavutuksesta!

14.8.

Agilityn pohjoismaiset mestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Liedossa. Marianne ja Träp olivat PM-joukkueen edustajina mukana taistossa, eikä turhaan :-). Mariannelle ja Träpille hienosti yksilökilpailuista POHJOISMAIDEN MESTARUUSPRONSSIA ja joukkue HOPEAA!! Te olette vaan niin vallan taitavia ja päteviä ja teidän yhteistyö on todella hienoa katsottavaa. Hurjasti onnea mitalista jonka todella ansaitsitte!



6.8.

Taija ja Into (Saunajaakon Snowboard King) kisasivat kakkosluokassa, josta hyppyradan voitto puhtaalla radalla! Hieno aloitus kakkosissa taija ja Into!!

30.7.

Taija ja Marianne kilpailivat russelisisarusten Inton ja Iitun kanssa Janakkalassa mini 1-luokassa. Taijalle ja Intolle nolla, sijoitus toiseksi ja siirto 2-luokkaan ja Mariannelle ja Iitulle nollavoitto heti ensimmäisistä kisoista. Loistavaa työtä pikkuisten kanssa tytöt!

29.7.

Louisa ja Lukka jatkavat hienoa EVL-tokoiluaan Tanskassa. pikkulinnut kertoivat parin onnistuneesta viikonlopusta, jossa lauantaina pari oli voittanut EVL:n 300 pisteen suorituksella ja ollut sununtain kilpailussa toinen. Ei paha!!

24.7.

Niinu and Rei did very nicely at Bordercollie Classic’s in Denmark. First, the couple won jumping-class and the position was second and at BCC final Niinu and Rei final position was 10th. Congratulations, Niinu! In addition, a nice surprise because Rei pass to European Opening. The little boy gets a bit of the world! 🙂

20.7.

Jack Russell’s Ansa (Jackxellent Dizzy Dolores) has mated with Nooa (Mayberryfarm’s Asterix) and the puppies would born on week 38.

17.7.

An exciting climax during this weekend in the relegation of  Träp and Marianne surviving in the competitions for the fourth position. They won PM-JOUKKUEESEEN and MM-JOUKKUEEN VARAKOIRAKSI. Congratulations for your great achievement and for the reliable work during the weekend! Fingers crossed for PM’s competition!!

Thanks for the weekend also to Resika and Niinu, Kiri and Tiina and to world’s best exciting Jösta!

8.7.

Jösta in Swedish trip won a great prize against hundred dogs and still got more time, more than a second between the next. These successes is also to us!!

13.6.

Again with Into and Taija’s business, their second zero and second in the first-class at Purina’s competition. Great job again!!

30.6.

Snowboard Kind from Saunajaakko, Into and Taija, started agility run very well with zero profit at Porvoo’s competition. Congratulations for this great start!

25.6.

Lukka and Louisa competed obedience in highest-class and won 282,5 points. This pair is going steady!!

19.6.

Lukka competed today in Denmark obedience elite-class and got third first-class 279 points. So became DANISH ELITE OBEDIENCE CHAMPION!!! Congratulations to you Louisa and Lukka!!



12.6.

Vuk became today in our Norwegian trip NORWEGIAN OBEDIENCE CHAMPION and at the same time also NORDIC OBEDIENCE CHAMPION!! So it’s mum’s baby, so what else could I say…



2.6.

Kiri and Tiina in Janakkala’s competition got two zero profit, where both of them finnished in third position. Co-working just improve you!!

29.5.

Rei and Niinu during the weekend got third zero profit, doble zero and positions 1st, 2ns and 3rd. You are really qualified!!

28.5.

Jösta with its guide Mila zero profit in Salo’s competition and at the same time, Träp’s show was great 🙂 In addition, the judge praised Träp between the perfectly achievement occured in the day, which has to be as great as even been in a show!

18.5.

Kiri with its guide Tiina, has won jumping where was its first jumping certificate and the results for the qualifying pile! Great Tiina and Kiri!!

15.5.

Jösta jumping race won, jumping certificate and win will come together in qualifying zeros. Very cool!!

14.5.

Kiri and Tiina double zero and both lines were second.. In adition to the pile of CC and sm-zeros. Great Tiina and Kiri!! What a nice time you have!!

8.5.

Danish girls Lukka and Senna competed in another obedience competition in elite-class, where both won nicely. Lukka finished second and Senna third. Congratulations to Louisa and Christina again for the great results!



24.4.

Jösta got from agility run zero and the same from sm-zeros.

17.4.

In Denmark Lukka and Louisa and Senna and Christina started their first obedience competitions in special-class very well. Senna won obedience with best points 275/280 and Lukka’s position was second with 241/280 points. Fabulous and great steady work!!



12.4.

Agility competition in Kouvola during this weekend. Träp and Marianne got triple zero and positions 3rd, 4th and 5th. Reiska and Niinu got from this competition’s start zero and 3rd position. Congratulations to all of you for this great day!!

2.3.

Banjo and Hulina’s puppies Snow Disaster from Saunajaakko aka Iltu made its show debut today and got CC and BOB. Very good deal when the two sisters IItu and Into took their first show’s certificate. Heijaa Guasimodo!! Thanks to Marianne’s activity.

31.3.

Vuk’s puppies were born on thursday afternoon. The saldo was two boys and two girls.



27.3.

Niinu and Reiska during this weekend in the Jyväskylä’s competition got zero profit in jumping and in agility. Big congratulations!!

19.3.

In Kirkkonurmmi’s competition, Rei and Niinu made two zero runs and won jumping run with a superb track as performance (CAC) and also placed in fifth position in agility competition. Nice Niinu and Reiska!

Jösta made with its guide Mila in the same competition doble zero and finally got into the last agility competition. Jösta became in these competitions FINNISH and SWEDISH AGILITY CHAMPION!!



13.3.

Jack Russell’s Zulo got zero profit from third-class! Great Sulo and Kaisa!

12.3.

In Riihimäki’s competition Kiri and Tiina got from jumping run zero.

Träp and Marianne made a nice run with triple zero zero.

27.2.

Marianne and Träp competed again in obedience special-class and got first position of the third.. Which means that Träp became OBEDIENCE CHAMPION!!! Good job, almost clean and pure first prize “sunday hobby”! Big congratulations, Marianne and Träp!



20.2.

Marianne and Träp competed in obedience and EVL, even when Träp had a false pregnancy and wasn’t really a favor. Good girls!

19.2.

Kiri and Vuk run zero profit at Kirkkonummi’s agility competition.

6.2.

Kiri and Tiina made their first clean run in third-class, where they goy also their first SERTI. GoodGood!

18.1.

Vuk’s season has started, so next week we are planning to go to Sweden to propose to Key 🙂

16.12.

Tiina and Kiri competed today in the last competition from second-class and climbed nicely with zero profit to THIRD-CLASS!! Big congratulations and good luck for kings-class!

9.1.

Marianne and Träp won a run in agility competition in Hyvinkää!!

2.1.

Niinu ja Rei have made a clean run and a third position in Hyvinkää’s agility competition!