Kuulumisia 2013

Vuosi 2013 oli hieman poikkeuksellinen. Perheeseeme syntyi tammikuussa ensimmäinen lapsi, joten ajankäyttö ja mahdollisuus treenata ja kilpailla koirien kanssa muuttui selvästi. Vuoden aikana kuitenkin tapahtui paljon.



Vuk synnytti maaliskuussa kolmannen pentueensa Tanskalaisen uroksen, Tigerin kanssa. Tällä kertaa pennut nimettiin Queenin biisien mukaan. Pennut, kolme urosta ja kaksi narttua, löysivät ihanat kodit itselleen agilityn, tokon ja pelastuspuolen parista ympäri Suomea.

Jösta kulki kivasti kevään kisoissa, mutta tuplanollan uupuessa jäivät arvokisat meiltä väliin.

Oma ”villivarsani” Uni (Saunajaakon Smooth Criminal) nousi maaliskuussa kolmosiin ja keräsi nopeasti kasaan tarvittavat arvokisanollat. SM-kisoissa kisasimme yksilöissä ja SBCAK:n joukkueessa ilman menestystä. Karsinnoissa olimmekin sitten onnekkaampia ja loppusijoituksemme 5. toi meille menolipun PM-kisoihin ja vuoden 2014 European Openiin Unkariin. PM-kisoista tulimme kotiin joukkuekultamitalin kanssa :-). Kokemuksesta erityisen mukavan teki se, että koko maxijoukkue koostui oman seuramme LAWn jäsenistä :-).

Träpin ja Audin pennut saavuttivat kisaiän toukokuussa. Hurja (S. Alfa Romeo) aloitti kilpailemisen tokossa ja saavutti hienolla ykkösrivillä Caritan ohjaamana koularit TK2 ja TK3!! Muut pennut aloittivat kilpailemisen agilityssä Hups (S. Aston Martin) nousi vuoden aikana kakkosiin Mikon ja Terhin ohjaamana. Tero (S. Audi JR) nousi kolmosluokkaan ja sai syksyllä kaksi hyppysertiä ja kaksi agilitysertiä. Valioitumista odotellaan siis heti ensi syksynä. Lisäksi Tero kilpaili tokossa itselleen oikeuden voittajaluokkaan. Hienoja nuorukaisia kaikki!

Myös Vukin vanhemmat pennut kilpailivat aktiivisesti omissa lajeissaan. Rei (S. I Am The Walrus) ja Niinu onnistuivat kisavuodessaan sen verran hyvin, että heille irtosi paikka 2014 European Openiin. Träp ja Marianne lopettivat kisavuotensa hienosti neljällä nollavoitolla, ennen Träpin mammalomalle siirtymistä. Träpin ja Kinloch Kujeen pentueeseen syntyi kahdeksan pentua. Pentue meni Walking Disaster´s kennelin nimiin. Taneli ja Hugo (S. Speed Demon) nousivat kakkosluokkaan ja tekivät siellä yhden nollavoiton. Elina Pesonen ja Vito (S. Beat It) suorittivat BH kokeen ja kilpailivat tokossa. Paljon hienoja tuloksia koko porukalle siis!

PM-kisojen jälkeen jäimme pitkäksi aikaa pois treeneistä ja kisoista oman jalan rasitusvamman ja Unille sattuneen tapaturman vuoksi. Marraskuun tienoilla pääsimme kuitenkin sen verran takaisin kisakentille, että sain kerättyä Unille seuraavan vuoden arvokisatulokset ja Jöstankin tulostili on enää kahta agilitynollaa vailla. Hyvillä mielin jäimme pitkälle talvilomalle, josko Jöstakin olisi taas ensi kesänä mukana gameissä :-).