Mayberryfarm´s Asterix + Saunajaakon High Above



Nooan ja Naomin ainokainen syntyi 1.5.2008.

Avautumisvaiheen kestettyä puolitoista vuorokautta käännyimme eläinlääkärin puoleen ja kun röntgenissä näkyi vain yksi iso pentu, päätettiin se auttaa maailmaan sektion avulla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Heikki on ollut alusta asti poikkeuksellisen reipas ja hyvähermoinen pentu. Pentutestissä Heikki ei näyttänyt omaavan mitään heikkouksia, vaan osoittautui oikein sosiaaliseksi, taistelutahtoiseksi ja toimintakykyiseksi pennuksi. Olenkin erittäin iloinen että Heikki muutti lapsuudenystäväni Maijan ja hänen perheensä luo Paraisille. Vanhempien lisäksi perheeseen kuuluu kaksi lasta ja hakua harrastava Otto-bokseri.

Heikin asuessa vielä kasvattajan luona, se putosi leikkiessään alas terassilta. Silloin Heikissä ei löytynyt mitään vikaa, mutta hieman kasvettuaan se alkoi ontumaan toista etujalkaansa. Röntgenkuvien ja kahden lääkärin lausunno perusteella varmistui, että Heikillä oli putoamisen seurauksena toiseen olkaniveleen tullut kehityshäiriö (OCD). Oikealla hoidolla pienikokoinen Heikki on nyt pysynyt oireettomana, eikä OCD:n pitäisi vaikuttaa sen elämään tulevaisuudessakaan.

Heikki on aloitellut hieman agilityn alkeita ja käynyt parissa näyttelyssä.

19.9.2009 Tampere, Hagström Gertrud. ERI, PU2, SERTI.

20.9.2009 Parainen, Marja Salminen. EH, NUK4.


Saunajaakon Heikki Helium