**Träpin ja Audin pennut syntyneet. Pentueen viimeiset kuulumiset löydät pentublogista ja lisätiedot täältä.**
Träp synnytti tänään pentueensa, lopputuloksena kivasti kolme urosta ja kolme narttua. Synnytys oli helppo ja koko porukka voi hyvin.

Mariennelle ja Iitu-russelille jälleen agilityn kakkosluokasta nollavoitto ja se viimeinekin nolla oli niin lähellä...
Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa edustivat viikonloppuna Tanskaa elämänsä ensimmäisissä tokon pohjoismaisissa mestaruuskisoissa. Hirveän paljon paremmin ei olisi kisat voineet enää sujua, kun pari sijoittui yksilökisan kokonaistuloksissa toiseksi, voittaen siis
TOTTELEVAISUUDEN POHJOISMAIDEN MESTARUUS HOPEAA!!!
Kerrassaan upea suoritus nuorelta koiralta ja arvokisojen ensikertalaisilta...Tämä vetää kasvattajankin sanattomaksi!

Marianne ja Iitu-russeli saivat nollavoiton agilityn ykkösluokassa ja nousivat näin hienosti kakkosiin. Ja heti ensimmäisessä kakkosluokan startissaan saivat nollavoiton ja taas ovat askeleen lähempänä kolmosluokkaa. Hurjasti onnea parille!
Jöstalle kaksi nollavoittoa Kirkkonummen kisoista ü.

Iitulle (Saunajaakon Snow Disaster) ja Mariannelle nollavoitto agilityn ykkösluokassa Riihimäellä!
Jöstalle Turun kisoissa nollarata ja sijoitus toiseksi ü.
Jösta pääsi Mariannen kanssa kisoihin hurvittelemaan ja tuloksena parille heti agilityradan nollavoitto! Wau!
Reiskalle Niinun ohjaamana nollavoitto Porvoon kisoissa. Samalla pitää mainita myös hieno merkkipaalu kuukauden takaa, kun Reiskasta tuli SUOMEN AGILITYVALIO!! Hurjasti onnea Niinu ja Rei!

Träps ja Marianne pääsivät vielä kerran kisaamaan ennen mammaloman alkamista ja kivasti menivätkin kisat tänään. Träpille tuplanolla sijoituksin 1. ja 4. ja lisäksi se viimeinen agilityserti, jolla Träpistä tuli SUOMEN AGILITYVALIO!! Hurjasti onnea tytöt!

Into-russelille kolmosluokasta ensimmäinen nollarata Taijan ohjaamana..sama huima kyyti se vaan jatkuu!!
Ansa synnytti tänään neljä pentua, yhden uroksen ja kolme narttua. Pitkän avautumisvaiheen jälkeen itse synnytys oli ohi tunnissa ja pennut ja Ansa voivat loistavasti.
Lisätietoja pentueesta löytyy täältä.
Lukka on on ohjaajansa Louisan kanssa ahkeroinut Tanskan tokokehissä. Tämän vuoden saavutuksina heillä on TOKON TANSKAN MESTARUUS PRONSSIA ja vuoden tokoirakoira kilpailun toinen sija. Tämän lisäksi pari pääsee Tanskan tokomaajoukkueen varakoirakkona kilpailemaan tokon pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin. Congratulation Lukka and Louisa, I am so very happy for you two!

Jöstalle pari nollaa agilityradoilta Turussa ja Tampereella, sijoituksin 3. ja 2.
Träps (Saunajaakon Strawberryfield) on astutettu erittäin onnistuneen oloisesti Audilla Tsekkien romattisissa maalaismaisemissa. Pentuja odotellaan syntyvän marraskuun puolenvälin tienoilla. Lisätietoja yhdistelmästä löytyy täältä.

Kirille ja Tiinalle agilityn JOUKKUEPIIRIMESTARUUS KULTAA!!
Into (Saunajaakon Snowboard King) nappasi ohjaajansa Taijan kanssa kaksi nollavoittoa agilityn kakkosluokista ja näin he nousivat ihan-super-sika-hienosti-nopeasti-taitavasti KOLMOSLUOKKAAN!! Onnittelut Taija ja Into!
Reiskasta tänään Niinun ohjaamana SUOMEN AGILITYVALIO!! Hurjasti onnea hulivilinpojan saavutuksesta!
Agilityn pohjoismaiset mestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Liedossa. Marianne ja Träp olivat PM-joukkueen edustajina mukana taistossa, eikä turhaan :-). Mariannelle ja Träpille hienosti yksilökilpailuista POHJOISMAIDEN MESTARUUSPRONSSIA ja joukkue HOPEAA!! Te olette vaan niin vallan taitavia ja päteviä ja teidän yhteistyö on todella hienoa katsottavaa. Hurjasti onnea mitalista jonka todella ansaitsitte!

Taija ja Into (Saunajaakon Snowboard King) kisasivat kakkosluokassa, josta hyppyradan voitto puhtaalla radalla! Hieno aloitus kakkosissa taija ja Into!!
Taija ja Marianne kilpailivat russelisisarusten Inton ja Iitun kanssa Janakkalassa mini 1-luokassa. Taijalle ja Intolle nolla, sijoitus toiseksi ja siirto 2-luokkaan ja Mariannelle ja Iitulle nollavoitto heti ensimmäisistä kisoista. Loistavaa työtä pikkuisten kanssa tytöt!
Louisa ja Lukka jatkavat hienoa EVL-tokoiluaan Tanskassa. pikkulinnut kertoivat parin onnistuneesta viikonlopusta, jossa lauantaina pari oli voittanut EVL:n 300 pisteen suorituksella ja ollut sununtain kilpailussa toinen. Ei paha!!
Niinulle ja Reille tullut hienoa menestystä Bordercollie Classiceissa Tanskassa. Ensin parille karsintaradoilta hyppyradan voitto sekä sijoitus toiseksi ja BCC finaalissa Niinun ja Rein loppusijoitus 10. Onneksi olkoon Niinu! Lisäksi mukavana yllätyksenä tuli ilmoitus siitä, että Rei pääsee osallistumaan extrakoirana European Openin yksilöradoille. Pikkupoika pääsee vähän maailmalle :-).
Russelinarttu Ansa (Jackxellent Dizzy Dolores) on astutettu Nooalla (Mayberryfarm´s Asterix) ja pentuja voidaan hyvässä lykyssä odotella syntyvän viikolla 38.
Jännittävän karsintaviikonlopun huipentumana Träp ja Marianne selvisivät kokonaistuloksissa neljännelle sijalle ja ansaitsivat siis paikkansa PM-JOUKKUEESEEN ja MM-JOUKKUEEN VARAKOIRAKSI. Onnittelut hienosta saavutuksesta ja tasaisen varmasta työskentelystä koko viikonlopun ajan. Peukut pystyssä PMissä!!
Kiitokset viikonlopun osalta myös Reiskalle ja Niinulle, Kirille ja Tiinalle ja sekä maailman parhaalle Jöstalle jännittävien hetkien tarjomisesta!!!
Jöstalle Ruotsin reissulla hieno voitto yli sadan koiran luokassa ja vielä yli sekunnin paremmalla ajalla seuraavaan. Näitä onnistumisia lisää meille!!
Taas olivat Into ja Taija asialla, saaden toisen nollan ja sijoittuen toiseksi ykkösluokassa Purinan kisoissa. Hienoa työtä jälleen!!
Saunajaakon Snowboard King eli Into ja Taija starttasivat agilityuransa hienolla nollavoitolla Porvoon kisoissa. Onnittelut hyvälle aloitukselle!!
Lukka ja Louisa kilpailivat jälleen tokon ylimmässä luokassa voittaen luokan pistein 282,5. Tasaista menoa tällä parilla!!
Lukka kilpaili tänään Tanskassa tokon eliteluokassa ja sai sieltä kolmannen ykköstuloksensa pistein 279/sij 2. ja tuli siis näin TANSKAN ELIITTI TOTTELEVAISUUSVALIOKSI!! Congratulations to you Louisa and Lukka!!

Vukista tuli tänään Norjan matkallamme NORJAN TOTTELEVAISUUSVALIO ja samalla myös POHJOISMAIDEN TOTTELEVAISUUSVALIO!! No se on se mammam kulta, niin kuinkas muutenkaan...

Kirilla ja Tiinalle Janakkalan kisoista kaksi nollarataa, joilla molemmilla sijoitus kolmanneksi. Yhteistyö vaan paranee teillä!
Reille ja Niinulle viikonlopulta kolem nollarataa, tuplanolla ja sijoitukset 1., 2. ja 3. Vähänkö olette päteviä!!
Jöstalle Milan ohjaamana nollavoitto Salon kisoissa ja samaan aikaan Träpille näyttelyistä upeasti H :-). Lisäksi tuomari kehui Träppiä täydellisesti esiintyväksi ja päivän parhaiten liikkuvaksi bortsuksi, mikä taitaa olla kauneinta mitä näyttelyissä voi ikinä kuulla!
Kirille Tiinan ohjaamana hyppyradan voitto, josta ensimmäinen hyppyserti ja tulokset kasaan karsintoja varten!! Loistavaa Tiina ja Kiri!!
Jöstalle hyppyradan voitto, hyppyserti ja voiton myötä tulivat kasaan myös karsintanollat. Aikas kivaa!
Kirille ja Tiinalle tuplanolla ja molemmilta radoilla sijoitus hienosti toiseksi...ja lisäksi serti ja sm-nollat kasaan. Hienoa Tiina ja Kiri! Aika loistava päivä teillä!
Tanskan tytöt Lukka ja Senna kisasivat toisen kisansa tokon elite luokassa, josta molemmille hienosti jälleen yköstulos. Lukka sijoittui luokassa toiseksi ja Senna kolmanneksi. Congratulations Louisa and Christina again for the great results!!

Jöstalle agilityradalta nolla ja samalla sm-nollat kasaan.
Tanskassa Lukka & Louisa ja Senna & Christina starttasivat ensimmäiset kisansa tokon erikoisvoittajaluokassa hienolla menestyksellä. Senna voitti luokan upein pistein 275 /280 ja Lukka tuli luokassa toiseksi pistein 241 /280 (ohjattu nolla). Upeeta ja mahtavan tasaista työskentelyä!!!

Kouvolan agilitykisoissa viikonloppuna Träpille ja Mariannelle triplanolla sijoituksin 3., 4. ja 5. ja Reiskalle ja Niinulle ainoasta kisatusta startista nolla ja sijoitus 3. Onnittelut kaikille hienosta päivästä!.
Välillä uutisia myös russelirintamalta, eli Banjon ja Hulinan pentu Saunajaakon Snow Disaster aka IItu teki näyttelydebyyttinsä tänään ja tuloksena SERTI ja ROP. Aika makea veto, kun molemmat sisarukset IItu ja Into ottivat ensimmäisissä näyttelyistään heti sertit. Heijaa Guasimodo!! Kiitos Mariannelle aktiivisuudesta.
Vukin pennut näkivät päivänvalon sektion avulla torstai iltapäivällä. Saldona ihan pelottavan reippaat kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.

Niinulle ja Reiskalle viikonlopun kisoissa Jyväskylässä kaksi nollavoittoa hyppy- ja agilityradoilta. Hurjasti onnea, kylläpäs se pelittää hyvin!
Kirkkonummen kisoissa Rei ja Niinu tekivät kaksi nollarataa voittaen hyppyradan upealla suorituksella (Serti) ja sijoittuen myös agilityradalla viidenneksi. Hyvä Niinu ja Reiska!!
Jösta teki Milan ohjaamana samaisissa kisoissa tuplanollan ja sain vihdoinkin sen viimeisen agilitysertinsä. Jöstasta tuli siis näissä kisoissa SUOMEN ja RUOTSIN AGILITYVALIO...jei!

Sulo-russelille ja Kaisalle nollarata kolmosluokassa!! Hienoa Sulo ja Kaisa!!
Riihimäen kisoissa Kirille ja Tiinalle hyppyradalta nolla.
Träpille ja Mariannelle hieno paluu kisatauolta triplanollalla.
Marianne ja Träp kisasivat taas tokon erikoisvoittajaluokassa ja saivat kolmannen ykköstuloksensa...mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että Träpsästä tuli TOTTELEVAISUUSVALIO!! Hienoa työtä, melkein puhtaalla ykköstulosputkella valioksi "sunnuntaiharrastuksesta"!! Hurjasti onnea Marianne ja Träp!

Marianne ja Träp kisasivat tokossa ja EVL 1 sieltä napsahti, vaikka träp oli kovasti valeraskaana eikä oikein esiintynyt edukseen. Hyvä tytöt!
Kiri ja Vuk juoksivat nollaradat kirkkonummen agilitykisoissa.
Kiri ja Tiina tekivät ensimmäisen puhtaan ratansa kolmosluokassa, josta saivat myös ensimmäisen SERTInsä. Hyvähyvä!
Vukin juoksu on alkanut, joten ensi viikolla suuntaamme Ruotsiin kosiomatkalle Keyn luokse :-).
Tiina ja Kiri kisasivat tänään viimeisen kisansa kakkosluokassa ja nousivat hienosti nollavoitolla KOLMOSLUOKKAAN!! Hurjasti onnea ja tervemenoa kirittämään kuninkuusluokkaan!!
Mariannelle ja Träpille agilityradan voitto puhtaalla suorituksella Hyvinkäällä!!
Niinulle ja Reille puhdas rata ja sijoitus kolmanneksi hyvinkään agilitykisoissa!!
Senna (S. Hold Me Tight) ja Christina kilpailivat Tanskassa tokon voittajaluokassa ja voittivat kisan lähes täysin pistein.
Sennan kisasuorituset voi katsoa täältä.
Kirin lonkkatulokset tulivat kennelliitosta. Kyynärät 0-0, mutta lonkat valitettavasti C-C.
Jöstalle Turun kisoissa tuplanolla sijoituksin 4. ja 2.
Träp ja Marianne tekivät viikonlopun aikana kolme puhdasta rataa, joilla kaikilla sijoitus 2. Myös muilla radoilla meno oli varsin vakuuttavaa pienistä virheistä huolimatta!!
Kirille ja Tiinalle kakkosluokan voitto puhtaalla radalla. HyväHyvä!
Träp ja Marianne kisasivat tänään tokon erikoisvoittajaluokassa ja saivat heti ykköstuloksen, tunnarin nollasta huolimatta. Hyvä tytöt!!
Vukille samaan aikaan pyörineistä ATTn kisoista tuplanolla ja agilityserti!
Lukka ja Louisa taas sijoittuivat Tanskan vuoden agilitykoira kilpailussa voittajaluokan koirakoiden toiseksi parhaaksi. Hyvä L & L!
Träpin tulokset kennelliitosta tulivat takaisin ja lonkat ovat sitten virallisesti A-A ja kyynärät 0-0!!!
Träp (Saunajaakon Strawberryfield) kävi tänään lonkkakuvissa ja kaikki näytti olevan kunnossa. Kyynärät ja polvet ok ja lonkat todennäköisesti A tai B...ei siis estettä pentuesuunnitelmien toteutumiselle. Nyt vielä jännätään virallista lausuntoa.
Rei (Saunajaakon I Am The Walrus) ja Niinun tekivät viikonloppuna Purinan kisoissa tuplanollan. Hyppyradalla sijoitus 1. ja hyppyserti ja agilityradalla sijoitus 5. Samalla pari sai kasaan tarvittavat tulokset ensi vuoden arviokisoihin. Hurjasti onnea Niinu ja Reiska!!
Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa kisasivat tänään tokon voittajaluokassa Tanskassa, joista heille luokkavoitto lähes täysin pistein 276,5/280.
Kiri (Saunajaakon Taxman) ja Tiina kisasivat tänään Riihimäen agilitykisoissa tehden nollan, jolla sijoittuivat hienosti toiseksi!!
Saunajaakon Snowboard King eli Into kävi elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä, josta heti hienosti ERI, junnuluokan voitto, paras uros 3 ja SERTI. Hurjasti onnea Taija ja Into!!!
Träp ja Marianne kisasivat viikonloppuna Orimattilassa, jossa ratkottiin Salpausselän alueen piirimestaruus. Träpsterin päivän saldoksi tuli triplanolla, Piirimestaruus-1 ja samalla tuli täyteen myös vaadittavat tulokset vuoden 2011 karsintoihin. Hyvää yhteistyötä jälleen kerran tytöt!!
Naomi-russeli (saunajaakon High Above) ja karoli kisasivat tokon alokasluokassa, josat heille hienosti ykköstulos pistein 178. Kova työ palkitaan ja alkaahan se kuumista kuuminkin raketti pysyä käsissä. Onnittelut molemmille ja tsemppiä tuleviin tavoitteisiin!
Träp (Saunajaakon Strawberryfield) debytoi tokon voittajaluokassa upeasti Mariannen ohjaamana pistein 294 ja lisäksi KP, luokkavoitto ja siirto erikoisvoittajaluokkaan!! Onnittelut, te olette vaan niin taitavia ihan joka asiassa!!
Yksi hieno uutinen on jäänyt kiireessä kirjaamatta. Syyskuun alussa Sulo (Saunajaakon Mustakaapu) nousi Kaisan ohjaamana agilityn kolmosluokkaan. Todella hieno saavutus teiltä, onnittelut! Ja kyllä Suloisen pitää päästä vielä fiilistelemään kuninkuusluokan tunnelmia...
Sennasta (Saunajaakon Hold Me Tight) tuli tänään Christinan ohjaamana TANSKAN TOTTELEVAISUUSVALIO!! Congratulations Senna ja Christina!!

Karakille ja Marille tokon avoimen luokan ykköstulos, sijoitus toiseksi ja siirto voittajaluokkaan! Onnittelut molemmille!!
Träpille ja Mariannelle viikonloppuna ensin Riihimäen agilitykisoista nollavoitto ja sunnuntaina vielä Hyvinkäällä nollarata ja sijoitus toiseksi. Hyvä te!
Jöstalle Porin tokokisoista EVL 1-tulos pistein 280,5 ja sijoitus kolmanneksi.
Karakin paperit kennelliitosta saapuivat ja lonkat ja kyynärät on nyt virallisesti B-B ja 0-0 Ü.
Siiri synnytti tänään kaksi narttupentua, hieman yllättäen, useamman päivän ennen laskettua aikaa. Pentueen ainut poika valitettavasti kuoli synnytyksessä.
Träp ja Marianne tekivät kaksi nollarataa Järvenpäässä pidetyissä agilitykisoissa. Samalla pari sai kasaan tarvittavat nollatulokset ensi vuoden SM-kisoihin.
Träp ja Marianne kisasivat tänään tokon avoimessa luokassa. Pisteet 185, sijoitus 2. ja siirto voittajaluokkaan. Hyvä tytöt!
Kotiuduttuani Ruotsin matkalta ajelin samantien Heikin (Saunajaakon Heikki Helium) kanssa Turenkiin Ella-russelia katsomaan. Ellan juoksu olikin juuri parhaimmillaan ja Ella astutettiin onnistuneesti Heikillä. Russelipentuija on nyt toivottavasti syntymässä syyskuun lopussa viikolla 39. Lisäinfoa yhdistelmästä löytyy täältä.
Kesälomamatka Anjan kanssa tehtiin tänä vuonna taas Ruotsiin, jossa ohjelmassa oli agilitykisoja ja paimennustreeniä, tietysti. Vuk ja Träp (ja Marianne) jäivät kotiin parantelemaan vammojaan, joten ainoastaan Jösta ja Anjan tytöt pääsivät mukaan matkalle
Jöstalle Ruotsin agilitykisoissa kaksi nollaa hyppiksiltä, joilla sijoitukset 5/126 ja 6/133. Paimennustreeneistä matkaan tarttui uutta näkemystä ja kivoja kokemuksia...ja yksi koira. Eläkeläisleidi Öbetets Liv 11-v muutti yhtäkkiä yllättäen meidän matkassa Suomeen ja asuu nyt meillä !?!?
Kirille ja Tiinalle ykkösluokan nollavoitto ja siirto kakkosluokkaan riihimäen kisoissa!!! Hienosti on alkanut yhteistyö pelittää. Hyvä Tiina ja Kiri!!
Kirille ja Tiinalle ykkösluokassa nolla ja sijoitus kolmanneksi...enää yhtä uupuu Û.
Marianne ja Träp kisasivat agirodussa, jossa perjantain radoilta tuplanolla ja sijoituksena 2. molemmilla radoilla. Lauantaina parin avo-sm finaaliradan suoritus tyssäsi keppien sisäänmenoon, mutta iltakisasta taas nolla ja 7. sija.
Viikonloppuna Tuorlassa pidetyissä agilitykisoissa tuli iso kasa hienoja tuloksia. Rei (Saunajaakon I Am The Walrus) teki Niinun ohjaamana nollan sijoittuen agilityradalla kolmanneksi ja saaden ensimmäisen sertinsä.
Kiri (Saunajaakon Taxman) ja Tiina saivat ensimmäisen nollavoittonsa ykkösluokassa, alkaa palaset osaumaan kohdilleen :-).
Träp (Saunajaakon Strawberryfields) ja Marianne tulivat agilityradalla toiseksi. Vukille itselleen kaksi nollaa agilityradoilta.
Isot onnittelut kaikille lapsukaisille ja niiden taitaville ohjaajille!!
Vantaan iltakisoista Träpille ja Mariannelle huikea hyppyradan voitto isossa 86 koiran luokassa. Onnittelut todella makean näköisestä suorituksesta!
Myös Jöstalle mukava nolla agilityradalta.
Hieno viikonloppu Vukille ja Vukin lapsille!
Vuk juoksi kisoista itselleen tuplanollan ja nollavoiton ja sai ensimmäisen agilitysertinsä, hyvä maailman paras Vuk!!
Reiska-poika nousi Niinun ohjastamana kolmosluokkaan, hyvähyvähyvä!!
Lukka-tyttö voitti kolmannen voittajaluokan starttinsa tokossa ja tuli näin TANSKAN TOTTELEVAISUUSVALIOKSI pistein 272/280!!! Congratulations and Thank You Louisa & Lukka!!

Reille (Saunajaakon I am the Walrus) Niinun ohjaamana kakkosluokan nollavoitto Tampereen iltakisoissa. Vielä yksi nolla ja kolmosluokka kutsuu...Ü.
Lukka (Saunajaakon I Love You) ja Louisa ovat kisanneet Tanskassa kaksi kisaa tokon voittajaluokassa voittaen molemmat kilpailut pistein 270,5 ja 272,5 /280. Great job Louisa & Lukka!
Vukille ja Jöstalle molemmille nollaradat BATin kisoista. Jöstan sijoitus 3. ja Vukin 4.
Vantaan agilitykisoissa loistopäivä Vukin lapsille. Rei nousi tänään kakkosluokkaan Niinun ohjaamana...Loistavaa!
Träp ja Marianne saivat kasaan tarvittavat tulokset mm-karsintoihin tehden tuplanollan Vantaan kisoissa! Hyppyradalla sijoitus oli 5. ja agilityradalla 3., josta parille myös agilityserti. Kisaikää takana kaksi kuukautta ja Träpillä karsintatulokset kasassa...Ihan mahtavan isot onnittelut teille molemmille ensimmäisen tavoitteen saavuttamisesta!!! Olette te vaan aikamoinen pari!!!
Träpille ja Mariannelle nollavoitto ja agilityserti Orimattilan kisoista!!
Kuluneen viikonlopun aikana sijoittuivat Rei ja Niinu ykkösissä nollaradalla toiseksi, mutta koska kyseessä oli hyppis pari ei vielä siirtynyt kakkosiin. Myös Marianne ja Träp tekivät viikonloppuna kolmosissa nollaradan ja myös Jöstalle yksi nollarata JAUn kisoista.
Christina ja Senna (Saunajaakon Hold me Tight) kisasivat jälleen kaksi kisaa tokon avoimessa luokassa voittaen molemmat kilpailut pistein 215 ja 204 (täydet pisteet 220). Great job Christina & Senna and good luck for the higher classes!!
Reiskalle ja Niinulle nollavoitto ykkösissä!!
Träpille ja Mariannelle agilitykisoista nollatulos 2. sija ja hyppyserti!! Isot onnittelut molemmille!
Christina ja Senna (Saunajaakon Hold me Tight) kisasivat tokon avoimessa luokassa, josta heille irtosi voitto pistein 215,5 (täydet pisteet 220). Congratulations Christina!
Träp (S. Straberryfield) ja Marianne aloittivat kolmosissa kisaamisen hienosti tekemällä viikonlopun aikana kaksi nollarataa!
Mahtava maanantai päivä! Vuk ja Träp (Saunajaakon Strawberryfield) nousivat molemmat agilityssä nollavoitoilla kolmosluokkaan!
Mariannen ja Träpin kisaura alkoi vasta neljä viikkoa sitten ja nyt pari nousi jo kolmosluokkaan. Alempien luokkien nollista kuusi oli nollavoittoja ja yksi kakkossija...aika supermenoa näiltä supertytöiltä! Isot halaukset teille molemmille.
Vukille kolmosluokkaan siirtyminen taas on suoritus sinäänsä, koska epäonniset tapaturmat ovat pitäneet meidät vuosia poissa agilikentiltä, eikä aktiivinen harrastaminen ole edelleenkään itsestään selvyys. Vuk nousi kolmosluokkaan kuudella nollavoitolla, "kaikki tai ei mitään peipi".
Mariannelle ja Träpsterille jälleen nollavoitto kakkosluokassa...vielä yksi uupuu :-). Hyvä tytöt !!
Super-Träp ja Super-Marianne voittivat sunnuntaina Hyvinkäällä ykkösluokan kilpailut ja nousivat kakkosiin. Samana iltana pari kisasi vielä ensimmäisen starttinsa kakkosluokassa, josta tuli myös voitto kotiin puhtaalla radalla. Wau!
Tänään Träp ja Marianne taituroivat itselleen vielä toisen nollatuloksen sijoittuen toiseksi Hyvinkään agilitykisoissa. Samaan aikaan Vuk-äipä voitti kakkosluokan nollatuloksella Turun kisoissa. Hyvä tytöt, hyvä Marianne!
Vukin lapset saavuttivat maagisen agilityn kisaiän ja ensimmäiset hyvin jännittävät startit otettiin Riihimäellä. Ensimmäisen radan voittivat hienosti Rei (Saunajaakon I Am The Walrus) ja Niinu ja tasapuolisuuden nimissä toisen radan voitto meni sitten Träpille (Saunajaakon Strawberryfield) ja Mariannelle. Ihan kamalasti onnea hienosta kisauran aloituksesta Niinulle ja Mariannelle! Ja kiitokset myös hyvin jännittävästä päivästä Ü.
Vukille TSAUn kisoissa nollavoitto kakkosissa! Ü
Saunajaakon Heikki Helium on astunut Walking Disaster´s Miss Piggyn. Jos tulevaisuuden agilityhirmut kiinnostavat, ota yhteyttä Marianneen marianne.karjalainen @gmail.com
Banjon ja Hulinan pennut kävivät BAER-kuulotestissä ja pentutarkastuksessa. Kaikkien pentujen kuulo todettiin normaaliksi ja kaikki muukin näytti tarkastuksessa priimalta. Maanantaina pennut käyvät vielä pentutestissä, jonka jälkeen ne ovatkin jo valmiita pakkaamaan pienet matkalaukkunsa ja lähtemään maailman valloitusmatkalle.
Alla ihqista ihqin "Pate-Baskeripää" kuuden viikon ikäisenä

Vukille siirto agilityn kakkosluokkaan nollavoitolla.